Palkkatöitä jalkojenhoidon ammattilaiselle tarjolla!

19.02.2024

Tarjoamme työtä jalkojenhoidon ammattilaiselle!

490C040F-509A-4728-A99E-B393CDBFE069.jpeg

Etsitään osa-aikaiseen tai kokoaikaiseen työsuhteeseen jalkojenhoidon ammattilaista!

HAEMME IHAN PERUSJALKAHOIDON OSAAVAA AMMATTILAISTA! Sinulla ei välttämättä tarvitse olla vielä vuosien kokemusta, mutta jotain kokemusta haastavista jaloista olisi hyvä olla😊

Meitä on hoitolalla ennestään kaksi jalkahoitajaa ja tarvitsemme lisävahvistusta perusjalkahoitojen tekemiseen. Keväällä/kesällä on myös jonkin verran varpaankynsien geelilakkauksia ja sokerointeja, joten jos osaat jo tehdä niitä niin hienoa. Jos et, koulutamme sinut siihen. Syylähoitoja hoitolassamme on myös jonkin verran, kynnenoikaisuhoitoja, ortoosien tekemistä jne. Näitä edellä mainittuja taitoja sinulla ei vielä tarvitse kuitenkaan välttämättä olla, koulutamme ne myöhemmin jos on tarve.

Se mitä sinulla täytyy kuitenkin olla kun haet meille töihin on;

1.Taito asiakkaiden yksilölliseen kohtaamiseen, alkaen heidän vastaanottamisestaan aina hoitotilanteeseen ja hoidon päättymiseen saakka

2.Hoitoaikojen varaaminen asiakkaille sekä puhelimessa että paikanpäällä, sekä palvelu myymälän puolella. Nämä opetamme tietenkin sinulle jos et tunne ennestään käyttämäämme ajanvaraus/kassa-järjestelmää.

3.Työhösi kuuluu myös mm.välinehuoltoa sekä hoitolan/hoitotilan puhtaanapitoa.

4.Sinulla on koulutuksena joko:

-Jalkaterapeutti (Jalkaterapeutti tutkinto ja lisäksi nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö)

tai

-Jalkojenhoitaja: (Jalkojenhoidon ammattitutkinto ja lisäksi nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.)

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää itsenäistä työotetta, paineensietokykyä , hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tietysti osaamista ja halua oppia uutta. Haemme henkilöä jolla on intoa ja halua kehittää omaa ammattitaitoaan ja joka tulee hyvin toimeen eri ikäisten ihmisten kanssa.

Tarjoamme sinulle työpaikan jossa on hyvä työilmapiiri ja jossa sinulla on myös mahdollisuus vaikuttaa päivittäisiin työaikoihin, ne ovat sovittavissa joustavasti. Pääsääntöisesti työpäivät sijoittuvat ma-la välille, sopimuksen mukaan. Aluksi työ on osa-aikatyötä, mahdollisesti myöhemmin kokoaikaista. Työajoista ja työtunneista voidaan sopia joustavasti kuitenkin.

Työ alkaa aikaisintaan huhtikuun -24 alussa, kuitenkin sopimuksen mukaan. Työ voi sopia myös sinulle joka teet muuta työtä lisäksi tms., tai olet opiskelija😊

Työ alkaa sopimuksen mukaan, aikaisintaan 1.4.24 ja täytetään heti kun sopiva työntekijä on löytynyt.

Palkkaus: yksityisen terveyspalvelualan TES.

 
Arveletko että sinä voisit olla henkilö jota etsimme? Jos luulet niin, laita ihmeessä hakemuksesi tulemaan. Kerro hakemuksessa itsestäsi, koulutuksestasi ja työkokemuksestasi. 

Yhteydenotto: EI PUHELINTIEDUSTELUJA! Emme ehdi välttämättä vastata puhelimeen vaan laita hakemus joko sähköpostilla: jalkahoitopalvelu@outlook.com tai voit laittaa hakemuksesi myös whatsupilla numeroon 0458677403.

Annukka Kalstela

045-8677403 (Varvasklinikka)

04.03.2024Palveluseteliasiaa
19.02.2024Palkkatöitä jalkojenhoidon ammattilaiselle tarjolla!
24.01.2024Jalkahoidon palvelusetelien palveluntuottajahakua on jatkettu!
18.01.2024Jalkahoidon palveluseteliasiaa!
04.01.2024HINNASTOMME PÄIVITTYY 8.1.24 ALKAEN
25.04.2023JALKAHOIDOT KOTIKÄYNTEINÄ JÄLLEEN VARATTAVISSA!
07.12.2022Uutuus! Monipuoliset Podowell Arian -sisäkengät nyt meiltä!
05.12.2022Hoitolan nimi muuttui!
30.11.2021e-Passi käy nyt maksuvälineenä!
05.04.2021Alkaa olla taas aika kaivaa jalat ulos kengistä!

Siirry arkistoon »